Mukavaa tekemistä kaikenikäisille Kempeleessä Lomaviikkoni alkoi mukavasti, kun sain olla alpakoiden kanssa metsäretkellä Linnunradan tilalla. Ennen lomaa oli sellainen fiilis, että nyt, tässä maailman tilanteessa, ei tee mieli lähteä minnekään kauemmas. Toisaalta oli myös tunne, että haluan viettää yhteistä, kiireetöntä laatuaikaa aikuisten tyttärien kanssa. Muistaako kukaan sellaista australialaista tv-sarjaa kuin McLeodin tyttäret? Siinä sarjassa Tess
Vuosi: 2022

Retkellä Hietasaaressa Oulussa Keväisellä retkellä Hietasaareen tuli itse koettua, kuinka paljon polttopuuautomaatti helpottaa nuotion tekemistä. Oli paljon helpompi miettiä, mitä ottaa retkelle mukaan. Maaliskuun ihana auringonpaiste suorastaan kutsui ulos, ei muuta kuin makkarat reppuun ja retkelle. Hietasaareen ei välttämättä tarvitse mennä omalla autolla, varsinkin kesähelteillä parkkipaikat ovat hakusalla. Hietasaareen pääsee näppärästi bussilla nro 15. Tarkista

Hotelliloma Oulussa Sisältää mainoslinkin, linkki merkitty *-merkillä.Staycation Radisson Blussa Oulussa oli hyvä hengähdyshetki tyttären kanssa arkisen kiireen keskellä. Minulle staycation oli ihan ensimmäinen kerta. Hotellia valitessani päädyin Oulun Radisson Blu-hotelliin. Matka ei ollut pitkä, noin 500 metriä, jos jotain olisi unohtunut, olisipa ollut lyhyt matka kipaista kotoa hakemassa unohtunut tavara. Radisson Blu Oulu on yleisilmeeltään