Buddhat Bangkokin saavat sekaisin turistin

Buddhat Bangkokin saavat sekaisin turistin

Bangkokin tärkeimmät Buddhat, siinäpä kysymys, johon ei ehkä ole helppoa vastausta. Nimittäin kaupungissa on niin paljon, voisiko sanoa, tärkeitä temppeleitä ja Buddhan patsaita, että tulee valinnan vaikeus. Kaikkea ei millään ehdi ja totuuden nimessä, ei jaksa siinä kuumuudessa (+34 koko reissun ajan) kiertää.

Tässä postauksessa esittelen muutaman Buddhan ja temppelin. Lähdetään kierrokselle, tervetuloa mukaan.

Kultainen Buddha Wat Traimit temppelissä

Wat Traimit temppeli Kultainen Buddha

Opas kertoi meille, että Wat Traimit temppelissä sijaitseva kultainen Buddha on thaimaalaisille se tärkein Buddha. Temppeliin täytyy piha-alueelta ostaa pääsylippu. Temppeleissä on tärkeää olla siististi pukeutunut, kengät täytyy myös ottaa pois.

Buddhalaistemppeleissä täytyy ottaa kengät pois.

Turistien kenkiä Wat Traimitin temppelin sisäänkäynnillä. Kiitin mielessäni jonkinlaista aavistusta tästä kenkäasiasta, sillä laitoin tennareiden sisään avokassukat. Niistä oli apua, sillä

  • temppeleiden lattiat olivat enimmäkseen kivimateriaalia, ne lattian ja portaikon osat, mitkä olivat suorassa auringonpaisteessa, olivat tulikuumat
  • suomalaisena hieman mietitytti hygienia-asiat, ajatus avojaloin olemisessa paikassa, jossa tuhannet ihmiset ovat samana päivänä olleet avojaloin… ei  tuntunut hyvälle
  • suurin osa oli todellakin avojaloin, avokassukkia en nähnyt kovin monella

Buddhat Bangkokin saavat sekaisin turistin

Siinä hän on, täyttä kultaa oleva Buddha. Arvo miljoonia euroja, painoa yli 5000 kiloa. Buddha on häkellyttävän kaunis, patsasta olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan. Jossain vaiheessa historiaansa patsas on ollut peitettynä kipsillä ja lakalla varkaiden hämäämiseksi. Kultainen Buddha edustaa  edelleen suosiossa olevaa Sukhothai tyyliä.

Wat Traimitin temppelin vieressä on suuri, kaunis kiinalainen portti, josta pääsee Chinatowniin. Portin vieressä on upea kiinalainen temppeli.

Makaava Buddha Wat Phon temppelialueella

Buddhat Bangkokin saavat sekaisin turistin

Kuten moni muukin asia, jota ei voi uskoa todeksi, ennenkuin sen näkee omin silmin… Makaavan Buddhan jättimäinen koko ja kaikki uskomattomat yksityiskohdat. Ei voinut kuin ihmetellä, miten kaikki on mahdollista.

Wat Phon uskomattoman kaunis temppelialue sijaitsee Rattanakosinin saarella lähellä kuninkaallista palatsia. Wat Phon temppelialue on yksi Bangkokin suurimmista ja vanhimmista temppelialueista. Alueen temppeleissä on yli 1000 Buddhapatsasta, joista suurin on makaava Buddha, jolla on pituutta 46 metriä.

Sleeping Buddha´s big legs

Sleeping Buddha´s big legs

Makaavan Buddhan jalat edestä ja takaa. Buddha on erittäin suosittu turisti- ja kuvauskohde. Oli haastellista saada kuvat otettua, ilman että kuvassa on ketään.

Temppelissä, jossa makaava Buddha sijaitsee, on mahdollista suorittaa hyvän onnen toivotusten seremonia. Temppelin seinustalla on 108 pientä kulhoa. Voit vaihtaa kassaneidiltä 108 kolikkoa. Sitten vain jonon päähän, jono kulkee hitaasti jokaisen laittaessa kolikon jokaiseen kulhoon. Samalla kun pudotat kolikon kulhoon, ajattele esimerkiksi  tiettyä henkilöä jolle haluat toivottaa hyvää onnea.

Wat Phon temppelialue Bangkok

Temppelialue on täynnä toinen toistaan kauniimpia rakennelmia. Yksityiskohtien kauneus ja värien käyttö on jotakin sellaista, mitä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt. Oli ihanaa vain nauttia kaikesta kauniista ympärillään.

Jade Buddha Grand Palacen alueella

Grand Palace Bangkok

Bangkokin kuninkaanlinnan, Grand Palacen alue on laaja ja täynnä toinen toistaan upeampia rakennuksia ja yksityiskohtia. Sinä päivänä, jolloin vierailimme palatsialueella, siellä oli todella paljon turisteja. Oli vaikeaa ottaa kuvia, koska jokaiseen kuvaan tuli tuntemattomia henkilöitä. Tällekin kauniille kuvauspaikalle oli jono. Siitä vain nopeasti kuva ilman sen kummempaa poseerausta, pois ja seuraava kuvattava ”kehiin”.

Grand Palace Bangkok

Kuninkaanlinnan alueen rakennukset huokuvat ylellistä eleganssia ja rakennustyyliä. Pienen pienet yksityiskohdat ja koristelut ovat uskomattoman kauniita.

Grand Palace Bangkok

Jade Buddha on erittäin salaperäinen, temppelissä on valokuvaaminen kielletty. Tämän kuvan nappasin oviaukosta. Nimensä mukaan Buddha on tehty yhdestä kokonaisesta jadesta, korkeutta patsaalla on 66 cm. Buddha istuu meditatiivisessa asennossa, pukeutuneena kultaan ja timantteihin ja on luonnollisesti erittäin arvokas.

Buddhat Wat Saketissa The Golden Mountin temppelissä

The Golden Mount Bangkok

Kauan sitten Bangkokissa raivosi koleraepidemia. Kultaisen vuoren alue  on ollut hautauspaikka niille, joilla ei ole ollut varaa kunnon hautajaisiin. Hautaus/tuhkaus ei välttämättä aina onnistunut heti, korppikotkat olivat näissä tapauksissa valppaana. Alueella olikin korppikotkien patsaita muistona menneistä ajoista.

Kultaisen vuoren alue koostuu kahdesta osasta; temppelistä, joka sijaitsee vuoren juurella sekä stupasta, joka on vuoren huipulla. Kultainen vuori on Bangkokin ainoa vuori, korkeutta on noin 80 metriä.

Wat Saket Bangkok

Ylös päästäkseen on noustava 344 askelmaa sisältävät portaat. Voin sanoa, että +34 asteen helteessä ei ollut mikään ihan helppo homma. Pari kertaa piti pysähtyä ”vetämään henkeä”. Portaiden juurella on kelloja, joita voi soittaa onnea tuomaan.

Wat Saket Bangkok

Mikä on stupa? Legenda kertoo, että Buddhan kuoltua hänen ruumiinsa tuhkattiin ja tuhkat jaettiin kahdeksaan uurnaan. Nämä tuhkauurnat on haudattu eri paikkoihin. Tuhkauurnan päälle on rakennettu hautakumpu eli stupa. Yhtään alkuperäistä stupaa ei ole varmuudella löydetty, mutta paikalliset asukkaat Bangkokissa väittävät, että Wat Saket on yksi näistä kahdeksasta stupasta.

Stupa Wat Saketin huipulla Bangkok

Stupan huikea torni näkyy kauas, huipulta on myös upeat näkymät ympäri Bangkokia.

Buddhat Bangkokin saavat sekaisin turistin

Wat Saketin Buddha on valtava, seisova patsas. Reissun aikana tulikin nähtyä Buddha monessa eri asennossa: istumassa eri asennoissa, makaamassa ja seisomassa. Toki istuva asento on yleisin.

Myös nämä  Wat Saketin alueella olevat Buddhat voivat ehkä vastata kysymykseen, mitkä ovat Bangkokin tärkeimmät Buddhat.

Buddhat Bangkokin saavat sekaisin turistin

Wat Saketiin/Golden Mount -vierailulle kannattaa varata tarpeeksi aikaa. Alueella on paljon nähtävää, huipulta on upeat näköalat. Portaiden kiipeäminen vie oman aikansa ja voimat, tuntuu jaloissa.

Buddhat Bangkokin saavat sekaisin turistin

Joka vuosi marraskuussa temppelialueella järjestetään 7 päivää ja 7 yötä kestävä karnevaali, valon juhla Loy Krathong. Tämä juhla on thaimaalaisten tärkein juhla ja sitä vietetään thaimaalaisen kuukalenterin 12. kuukauden aikana,  yleensä se on marraskuussa. Wat Saketin alueella on suuret markkinat; ruokakojuja, paljon ihmisiä, markkinapelejä ja -humua. Huipulla oleva stupa kiedotaan kirkkaan punaiseen kankaaseen merkiksi juhlallisuuksien alkamisesta.

Temppeleitä ja Buddhan patsaita Bangkokissa todellakin riittää – mitkä ovat sitten Bangkokin tärkeimmät Buddhat, siihen ei taida olla selvää vastausta. Tarkkaavainen lukija siellä ruudun toisella puolella ehkä hoksaa, että tästä postauksesta puuttuu yksi merkittävä temppelialue, nimittäin Wat Arun. Siitä on tulossa oma postaus, temppelialue oli niin vaikuttava.

Jos etsit hyvää hotellia ihan Bangkokin keskustasta, lue hotelliesittely Grand Centara at Centralworldistä.

Maaliskuu on jo saatu hyvään vauhtiin, kevättä kohti siis mennään!   Päivi

Joko luit nämä?

One thought on “Buddhat Bangkokin saavat sekaisin turistin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.