Jessen muistolle

Tämän julkaisun omistan Jessen muistolle. Elokuun 29.s päivä päättyi yksi jakso perheemme elämässä, ragdollkissa Jesse nukkui ikiuneen.

Jessen muistolle
Ragdoll Jesse pienenä kissana kesä 2008

Vuosi 2008 oli perheessämme ( perheellä tarkoitan tässä tyttäriä, heidän isäänsä ja itseäni) aika dramaattinen. Meille tapahtui se, mikä tapahtuu tuhansille muillekin perheille, nimittäin avioero.

Tyttäret olivat jo pitkään halunneet ragdollkissaa. Sinä keväänä annoin periksi ja varasimme kissanpennun kasvattajalta. Muistoihin on jäänyt reissu Kokkolaan kasvattajan luokse, kävimme katsomassa suloisia karvapalloja, jotka nukkuivat ja tuhisivat yhdessä kasassa.

Vihdoinkin koitti se tärkeä hetki ja saimme hakea Jessen kotiin. Jesse oli pienenä utelias ja viihtyi pihalla kuulostellen ääniä ja havannoiden ympäristöään.

 

Jessen muistolle
Jesse tykkäsi olla pihalla ja havannoida tapahtumia

Millainen on ragdollkissa?

Ensimmäiseksi tulee mieleen lempeys. Jesse oli lempeä ja kiltti, hän rakasti olla sylissä ja tykkäsi rapsutuksista ja läheisyydestä, ihmisen lämmöstä. Ragdoll=räsynukke, nimikin viittaa siihen, että kissa tykkää olla sylissä.

Ragdollkissa kiintyy omistajaansa ja on uskollinen. Kun olet poissa kotoa ja tulet kotiin, kuka on sinua ensimmäisenä ovella vastassa? Ragdollkissasi.

 

Jessen muistolle
Ragdollkissa Jesse 2008-2022 kuva Reetta Tiainen

Vuodet vierivät ja tyttäret muuttivat omilleen. Jesse muutti esikoisen kanssa Rovaniemelle. Monesti Jesse oli kuitenkin minunkin luonani pitkiäkin aikoja, siinä elämänvaiheessa asuin yksin. Mieleen on jäänyt yksi asia, joka erityisesti kertoo ragdollin lempeydestä.

Nukuin pääsääntöisesti selälläni. Olin täydessä unessa ja heräilin siihen, että jokin hipaisi poskeani. En heti avannut silmiäni, hipaisu tapahtui uudelleen. Kun sitten heräsin, tuijotin suoraan Jessen silmiin, hän makasi rintakehäni päällä. Jesse oli hellästi tassullaan silittänyt poskeani ja herätellyt minua. Ihme oli se, etten ollut herännyt siihen, että rintakehäni päällä oli raskas ja suurikokoinen kissa. Tätä herättelyä tapahtui useamman kerran.

Jessen muistolle
Kiitos Jesse, että olit elämässämme kuva Reetta Tiainen

Kyllä ragdollkissakin osaa tarpeen tullen oikutella. Yhdessä elämänvaiheessa asuimme kodissa, jonka ikkunoissa oli sälekaihtimet sisäpuolella koskettavissa. Monta kertaa yöllä melkein hermostuin, kun heräsin sälekaihtimien räpläykseen. Jessehän se siellä istui ikkunalaudalla ja räpläsi sälekaihtimia. Ehkäpä ihan tahallaan haluten huomiota ja herätellen henkilökuntaansa. Tiedättehän, että kissalla on henkilökunta, mutta koiralla on emäntä/isäntä.

Jos juuri nyt olet miettimässä kissan hankintaa ja vertailemassa eri rotuja, niin minä suosittelen erittäin lämpimästi ragdollia. Lempeä, kiltti, uskollinen, rakastaa sylissä olemista, rento, hyväsydäminen, omistautunut. Saat ystävän, joka rakastaa sinua ja jolle sinä olet tärkeä.

Jessen muisto elää

Ragdolltatuointi käsivarressa
Jesse ei unohdu koskaan

Jesse ei unohdu perheeltämme, sillä Jesse elää ikuisesti tyttären käsivarressa.

Jessen muistolle: Kiitos Jesse, että olit ja toit meille iloa, lohtua ja lempeyttä.

Päivi

Joko luit nämä?

2 thoughts on “Jessen muistolle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.