Kuusi asiaa minusta

Kuusi asiaa minusta-haasteen olen bongannut paristakin blogista, Sopusointuja sekä Via per aspera ad astra. Joten tästä lähtee kuusi asiaa, joita et ehkä vielä tiedä minusta.

1. Tervetuloa harmaat hiukset

Jokaiselle naiselle jossain vaiheessa tulee se hetki, kun harmaata hiusta pukkaa. Epätoivoisesti sitä yrittää värjätä hiuksia, laittaa värisuihketta, jopa hiusmaskaraa. Minä koin eräänlaisen valaistumisen hetken hiusten hyvinvoinnissa tänä kesänä. Päätin, että nyt se harmaiden peittely saa loppua. Niinpä kävin luottokampaajani luona ja hiuksiin laitettiin nyt viileitä, harmaita raitoja. Nyt saa näiden raitojen sekaan alkaa tulla ne omat harmaat hiukset.

2. Olen erityislapsen äiti

Minulla on kaksi tytärtä, nyt jo aikuisia. Toinen tyttäristä on erityislapsi, hänellä on kolme eri diagnoosia. Yksi ja hallitsevin diagnoosi on lapsuusiän autismi. Joku ehkä siellä ruudun toisella puolella tietää, mistä autismissa on kysymys.

Tyttären lapsuusaika oli melko rankkaa. Hänellä oli ja on edelleen huono sietokyky äkkinäisten muutosten suhteen. Asiat ja elämä pitää olla struktuurissa ja järjestyksessä.

Joskus rankimpana aikoina tuli mieleen Juicen biisin sanat ”Voi kun elämä oiskin pelkkä aikakauslehti vain, onnellista ihmistä täynnä viikottain”…

Tällä hetkellä tyttären asiat ovat melko hyvin ja siitä saan olla kiitollinen.

3.  Olen sosiaalinen erakko

Kun olin lapsi, perheemme muutti usein. Olen käynyt peruskouluni viidessä eri koulussa. Se kertoo jo jotakin. Se, että olet aina se uusi tulokas luokassa, jossa on jo kaveripiirit muodostuneet. Kaveripiireihin, jotka ovat tiiviit, on hyvin vaikea päästä mukaan. Näin oli kouluelämässä 1970-luvulla, mikähän lie tilanne tämän päivän koulumaailmassa.

Viihdyn hyvin yksikseni, en tarvitse toisen henkilön jatkuvaa läsnäoloa. Minulla ei ole tarvetta raportoida tekemisiäni päivittäin toiselle henkilölle.

Parisuhteessa sosiaalinen erakkous on ok. Kuluneena kesänä mieheni on ollut pitkiäkin jaksoja mökillä yksin, sekä reissanut ilman minun ihanaa seuraani, meille molemmille tämä järjestely sopii.

Töissä ollessani olen koko työvuoron ajan erittäin vilkkaassa ja kuormittavassa sosiaalisessa kanssakäymisessä asiakkaiden ja työkavereiden kanssa. Kuormittavuutta lisää työpaikan runsas äänimaailma. Kotona sitten nautin hiljaisuudesta, meillä on monestikin tilanne, että edes radio ei ole päällä, vaan on ihan hiljaista.

Summa summarum, sosiaaliset suhteet on hyvä asia, mutta sopivina annoksina.

4. Pelot

Pelkään ehkä jonkun mielestä outojakin asioita.

• Käärmeet  Kun olin lapsi, vietin paljon aikaa mummulassa. Siellä oli runsaasti kyykäärmeitä. Minun ja siskoni tehtävä oli hakea suuresta maakellarista ruokatavaroita. Useamman kerran sattui niin, että kellaripolulla oli kyy. Sieltä lapsuudesta on jäänyt käärmepelko.

Viimeisin kohtaaminen kyyn kanssa

Viimeisin kohtaaminen kyyn kanssa tapahtui pari vuotta sitten. Saimme mökille kyläilemään mieheni tyttären. Mökkielämään kuuluu aina savusauna. Menimme Merjan kanssa kahdestaan savusaunaan. Istuimme lauteilla kaikessa rauhassa hämärässä nauttien lämmöstä. Sitten Merja koskettaa minua ja sanoo: ”Päivi, älä nyt säikähdä, mutta tuossa lattialla kiukaan edessä on käärme”. Jähmetyin siihen paikkaan, tuntui, että sydän pysähtyy. Katsoin kiukaan suuntaan ja siinähän se kyy oli kerällä ja sitten aloin kiljua.

Käärmekin säikähti ja luikerteli kiireen vilkkaa hirren alta ulos (savusaunan ilmanvaihto tapahtuu rakolattian ja maasta irti olevan hirsikerran alta, eli käärmeen mentäviä rakoja löytyy). Syynä käärmeen saunaan hakeutumiseen oli tietenkin se, että kiukaan edessä hiekan päällä oli sopivan lämmin paikka köllötellä. Ihme oli se, ettei kyy ollut paistunut siinä kiukaan edessä. Seuraus tästä episodista on se, etten enää halua saunoa savusaunassa yksin. Aikaisemmin minulla oli tapana todella rentoutua savusaunan lempeissä löylyissä, laittaa saunahunajaa,  kuorintoja ja nauttia saunan lämmöstä kiireettömästi.

• Pimeys Pimeyden pelkoni konkretisoituu mökillä, joka sijaitsee metsän keskellä miltei erämaassa, jossa ei todellakaan katu- ja mainosvalot välky. Toisaalta näin syksyllä, ilman valosaastetta, näkyy upea tähtitaivas sekä mahdolliset revontulet. Meillä täytyy olla yövalo, en pysty muuten  rauhoittumaan ja nukkumaan säkkipimeässä, varsinkaan, kun mistään ei kuulu mitään ääniä. Taidan olla sen verran kaupunkilainen, että katuvalot ja kaupungin äänimaailma antavat ainakin tunteen turvallisuudesta.
• Ukkonen Pelkään ukkosen voimaa ja salamointia. Viime kesänä meillä kävi tuuri, kun olimme  tuntikausia Oulussa raivonneen ukkosmyrskyn aikaan mökillä emmekä kaupungissa.
• Metsä Useasti saa lukea juttua, jossa joku kertoo tyyliin ”metsä on minun rauhoittumispaikkani”. No, minun rauhoittumispaikkani ei todellakaan ole metsä, enkä koskaan lähtisi yksin metsään kävelemään. Kuulen kaikki metsän äänet, oksien rasahtelut, lintujen äänet, tuulen suhinan. Mielikuvitus alkaa laukata ja kuvittelen vähintäänkin karhun olevan perässäni ja kyykäärmeiden lymyävän jokaisen mättään alla.
• Korkeat paikat Muistan, että nuorempana en pelännyt korkeita paikkoja. Tämä pelko on tullut esiin vuosien kuluessa.

Yllä oleva kuva kertoo korkean paikan kammostani. Tammikuussa 2017 (onko siitäkin jo niin kauan…)  olimme Madeiralla. Saarella on runsaasti levadapolkuja, tottakai mekin lähdimme levadaretkelle. Kuten kuvasta näkyy, satoi vettä. Levadan vieressä menevä kävelykaistale on todellisuudessa hyvin kapea. Sateella vielä liukas. Tässä kuvassa näkyy miltein olematon ”kaide”, pelkät narut pylväiden varassa. Kuvassa näkyy myös, että ”kaiteen” vieressä alkaa todella jyrkkä pudotus, olimme vuoren rinteellä.

Oli vaikeaa yrittää pysyä kaitaleella ja yrittää välttää katsomasta rotkoon. Toisella puolella vesi virtasi vauhdikkaasti levadassa vuoren seinämän vieressä. Yhtäkkiä kehoni  laittoi stopin, en vain pystynyt liikkumaan, purskahdin itkuun ja sanoin miehelle, etten kävele enää metriäkään. Opas tuli hätiin ja sanoi lohdullisesti: ”You are not the first and not the last”..jolle tapahtuu tämä. Opas myös saattoi meidät takaisin päin muun ryhmän jäädessä odottamaan. Mutta hei, onpahan nyt levada koettu!

5. En pidä kokkaamisesta

Minulla on käynyt hyvä tuuri, sillä mieheni laittaa ruokaa mielellään ja hän kantaakin päävastuun taloutemme ruokahuollosta. Minä taas en erityisemmin pidä kokkaamisesta, hetkittäisiä innostuksen puuskia lukuunottamatta.

Olen sen verran vanhanaikainen, että tykkään lukea Yhteishyvää ja Pirkkaa ja varsinkin näiden lehtien ruokaohjeita. Joskus bongaan jonkun mielenkiintoisen ohjeen, ostan juuri ne tarvittavat ainekset ja innostun kokkailemaan. Tästä on seurauksena se, että ruokakaapissa on mitä eksoottisempia mausteita, joita on käytetty vain kerran.

6. Yritän olla ekologinen

Millä tavalla ekologisuus ja kestävä kehitys toteutuu minun elämässäni?

1. Vaatteet kirpparilta Ostan suurimman osan vaatteistani kirpputoreilta. Olen siihen niin tottunut, että, kun menen ”oikeaan” vaatekauppaan, hinnat kauhistuttaa.
2. Ei omaa autoa Omassa historiassa oli pitkään se tilanne, että molemilla puolisoilla oli omat autot. Pidemmän päälle siinä ei ollut mitään järkeä. Asumme Oulun keskustassa, joka paikkaan on lyhyt matka kävellä. Käytän myös paljon bussia, varsinkin kun käyn tyttärien luona.
3. Mummopyörä Polkupyöräni on kolmivaihteinen mummopyörä, mallia todella vanha. Itse asiassa se on hyvä asia täällä pyörävarkauksien pääkaupungissa Oulussa. Kukaan ei varasta tuollaista vanhaa pyörää. Kuljen pyörällä töihin vuoden ympäri.

Kuusi asiaa minusta on nyt käyty läpi. Sopusointuja Maarit kysyi blogissaan, löytyykö samanlaisia asioita. Kyllä löytyy, sosiaalinen erakkous sekä musiikkimaku. Kaikki biisit, joita Sopusointuja luetteli, ovat myös minun makuuni. Erityisesti Joukon ja Kostin ”Muisto vain jää” on koskettava biisi. Koska näinhän se on, meistä jokaisesta jää vain muisto.

Ellet ole vielä tehnyt Kuusi asiaa minusta -haastetta, nappaa tästä haaste itsellesi!

Auts, jouluun on enää vajaat kolme kuukautta…. Joko pitää alkaa valmistautumaan?

Päivi