Linnansaari Oulu

Ovatko Oulun Pikisaari ja Linnansaari sinulle tuttuja? Meillä Oulussa on monta ihanaa kesäistä kohdetta, tässä postauksessa olemme siis Pikisaaressa ja Linnansaaressa.

Merimiehen kotimuseo Pikisaari Oulu

Oulun Pikisaari ja Linnansaari
Merimiehen kotimuseo sijaitsee Pikisaaressa Oulussa

 

Oulun Pikisaari ja Linnansaari
Merimiehen kotimuseon aukioloajat

Merimiehen kotimuseo sijaitsee Pikisaaressa. Museo on helppo löytää. Kun lähdet kävelemään kirjaston ja teatterin vierestä menevää siltaa Pikisaareen, museo tulee miltei heti vastaan. Ylläolevasta kuvasta näkyy aukioloajat. Miltei kaikki nähtävyydet ja tekemiset ovat maksullisia, mutta Merimiehen kotimuseo yllättää, sinne on vapaa pääsy.

Merimiehen kotimuseo on Oulun vanhin säilynyt puutalo, rakennusajaksi arvioidaan vuosia 1737-1739. Alunperin talo on ollut tullitupa. Kauan sitten Oulun kaupungin laidoilla on ollut pieniä tullitupia. Kun maalaiset tulivat kaupunkiin myymään tuotteitaan, näissä tullituvissa tullimiehet tarkastivat tuoteet ja perivät tullimaksun. Oulussa tullihistoria elää edelleen kaupunginosien nimissä. Kaupungista löytyy Limingantulli, Vanhatulli ja Myllytulli.

Merimiehen kotimuseo Oulu Pikisaari
Merimiehen kotimuseo Pikisaari Oulu

 

Millainen on vanha keittiö
Kotilieden lämmössä on hyvä olla Merimiehen kotimuseo Pikisaari Oulu

Merimiehen kotimuseossa on mukava kiertää ja antaa ajatusten lentää. Millaista elämä on ollut ennen vanhaan.

Aukiolokyltissä näkyvät kaksi koiraa. Näillä koirilla on aivan oma tarinsa. Kauan sitten merimiehet toivat matkoiltaan matkamuistoiksi posliinikoiria, joita myös laivakoiriksi kutsutaan. Koirien esikuvana on ollut Staffordshiren koirat.

Kun näet ikkunalla kaksi koiraa, jotka katsovat ulospäin, se tarkoittaa, että talon isäntä ei ole kotona. Kun taas koirat katsovat sisäänpäin, isäntä on saapunut reissultaan ja on kotona. Oulussa tämä perinne ei ole ollut niin vahva kuin aikoinaan suuressa merenkulkukaupungissa Raahessa. Täällä Oulussa posliinikoiria ei näe matkamuistoja myyvissä liikkeissä, sen sijaan Raahessa posliinikoirat ovat hyvin yleinen matkamuisto. Raahessa elääkin vahvana posliinikoirien uustuotanto. 

 

Oulun Pikisaari ja Linnansaari
Katsaus Pikisaaren historiaan

Merimiehen kotimuseossa on nähtävänä video, jossa kerrotaan Pikisaaren historiasta. Pikisaari on todellakin saari, jonne on päässyt venekyydillä. Videossa kerrotaan Piki-Kallesta, Kalle Juntunen oikealta nimeltään. Häntä kutsuttiin myös nimellä Ylisoutu-Kalle. Piki-Kalle on yksi viimeisiä ammattisoutajia, joka kyyditsi ihmisiä torinrannan ja Pikisaaren välillä vielä 1950-luvulla. Ensimmäinen silta saareen on valmistunut vuonna 1944.

Oulun pammaus

Oulun Pikisaari ja Linnansaari
Oulun Pammauksen muistokivi Pikisaaressa

Samalla kun käyt Merimiehen kotimuseossa, käy katsomassa Oulun pammauksen muistokivi, mikä sijaitsee ihan kotimuseon lähellä osoiteessa Polttimokatu 1.

Historian tarinat kertovat seuraavaa. Alunperin Ruotsin kuningas Kaarle IX antoi käskyn rakentaa linna Ouluun, elettiin vuotta 1605. Linna ei koskaan valmistunut, siinä oli vain kivimuuri ja muutamia puurakenteisia asuin- ja varastorakennuksia sekä vankila. Linna selvityi monista  historiasta tunnetuista  vaiheista (isoviha, venäläiset, ruotsalaiset), mutta lopullisen tuhon aiheutti salama.

Vuonna 1793 heinäkuun 31.s päivä Oulussa raivosi ukkonen. Salama iski Oulun linnan puurakenteiseen varastoon, sytyttäen sen palamaan. Siitä palo levisi ruutikellariin ja sitten tapahtui kuuluisa Oulun pammaus.

Miksi muistokivi on osoitteessa Polttimokatu 1? Tarina kertoo, että pammauksen voima oli niin suuri, että pammaus lennätti kiviä kaupunkiin ja Pikisaareen. Tämä kyseinen kivi on lentänyt Linnansaaresta Pikisaareen osuen taloon, jossa kivi on mennyt katosta läpi ja pudonnut lattian kautta kellariin. Tarinassa on ripaus onnea mukana, sillä kivi on rysähtänyt katon läpi aivan vauvan kehdon vierestä. Kehdossa ollut vauva säilyi rytäkästä hengissä.

Vielä vinkki Pikisaareen. Saaressa on esillä ympäristötaidepolku, jossa useat eri taitelijat ovat sijoittaneet teoksiaan Pikisaaren luontoon. Tapahtuma on nimeltään Pikinen polku ja tänä vuonna tapahtuma on esillä 11.6-30.9.2022 välisen ajan. Kannattaa käydä tutustumassa.

Linnansaari ja Tähtitornin kahvila

Oulun Pikisaari ja Linnansaari
Tähtitornin kahvila sijaitseen Linnansaaressa linnan raunioilla

Tähtitornin kahvila sijaitsee Oulun linnan korjattujen perustusten päällä. Rakennuksen on suunnitellut vuonna 1875 Volmar Westling. Sivuhuomautus: Onkohan Volmar sukua kruununprinsessa Victorian miehelle Danielille, joka on sukunimeltään Westling.

Oulussa oli aikoinaan merikoulu, joka sijaitsi nykyisen Oulun Lyseon lukion voimistelusalin paikalla sijainneessa rakennuksessa. Sieltä merikoulun oppilaat siirtyivät sujuvasti tien toiselle puolelle Tähtitorniin opiskelemaan havannointitaitoja. Silloin kauan sitten maasto ja puut ovat olleet ihan erilaisia ja voisi kuvitella, että Tähtitornista on nähnyt kauas.

Oulun linnan kellari

Oulun Pikisaari ja Linnansaari
Oulun linnan kellari on avoinna Tähtitornin kahvilan aukioloaikoina

 

The cellar of Oulu Castle
Oulun linnan kellari

Kellari itsessään on pieni, seinältä löytyy katsaus historiaan. Kellariin vievät portaat ovat todella jyrkät, oviaukko matala, kulje siis varoen. Huhutaan myös, että Tähtitornissa sekä kellarissa kummittelee.

Siirrytään pohjalta huipulle, nimittäin Tähtitornin kahvilan näköalatasanteelle.

Tähtitornin ulkotasanne
Tähtitornin kahvilan huipun näköalatasanteelta näkee kauas                                         

Näköalatasanne kiertää koko tornin, joten maisemia voi ihailla joka suuntaan. Vaikka maasto ja ympäristö rakentamisen myötä ovat muuttuneet merikoulun ajoista, nykyäänkin tornista näkee kauas.

Tähtitornin kahvilan omaa tervajäätelöä
Tähtitornin kahvila valmistaa itse tervajäätelöä

Oulun Pikisaari ja Linnansaari-kierros on hyvä lopettaa Tähtitornin kahvilan omalla, salaisella reseptillä valmistettuun tervajäätelöön. Aluksi oli hieman totuttelemista makuun, mutta kun hetken makusteli, niin….jäätelö on todella herkullista. Jos käyt Tähtitornin kahvilassa, maista sinäkin tätä paikallista herkkua.

Vinkki: Kun etsit yöpymispaikkaa Oulusta, Radisson Blu Oulu on ihan Pikisaaren ja Linnansaaren vieressä. Radissonista on lyhyt matka myös kauppatorille, Ainolan puistoon, teatteriin ja kirjastoon. Olin kevättalvella staycationilla Radisson Blussa, lue koko juttu tästä.

Vielä on kesää jäljellä….                                        Päivi

 

Joko luit nämä?

3 thoughts on “Oulun Pikisaari ja Linnansaari

    1. Kiitos kommentista!
      Linnansaari on ehkä jäänyt vähemmälle huomiolle. Juuri päättyneen Qstockin aikana Linnansaaressa oli jos jonkinlaista tapahtumaa, valitettavasti en itse ehtinyt käydä tapahtumissa.Mukavaa sunnuntaita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.