Vinkki Bangkokiin Jim Thompsonin talo. Tämän vinkin luin itsekin monista blogeista ja netistä. Todellakin kannatti ottaa ”vinkistä vaarin”. Jim Thompsonin talo ja pihapiiri oli kuin toisesta maailmasta siinä pilvenpiirtäjien keskellä. Kuin olisi hetkessä tupsahtanut johonkin toiseen aikaan ja todellisuuteen.
Kuka oli Jim Thompson?

Jim Harrison Wilson Thompson syntyi varakkaaseen perheeseen Delawaressa vuonna 1906. Hän oli kiinnostunut arkkitehtuurista, siitä tulikin hänelle ammatti. Jimillä oli myös muita kiinnostuksen kohteita, kuten pukusuunnittelu ja tekstiilit.
Sotavuodet 1940-luvulla koskettivat myös Jimiä. Hän teki sotilasuraa USA:n tiedustelujoukoissa ympäri maailmaa. Nämä reissut veivät hänet Ceyloniin (nykyisin Sri Lanka), josta hän sitten vuonna 1941 siirtyi Thaimaahan.
Vuosien varrella kiinnostus tekstiileistä, erityisesti thaisilkistä, muuttui bisnekseksi. Jim löysi paikallisia silkinkutojia, joiden valmistaman silkkikokoelman Jim lähetti New Yorkiin. Siellä vaikutusvaltaiset muotialan ihmiset ihastuivat silkkeihin ja Jim Thompsonin maailman valloitus otti ensiaskeleensa vuonna 1947. Thai Silk Company Limitedin Jim perusti vuonna 1948.
Vinkki Bangkokiin Jim Thompsonin talo

Jimin löytämät silkinkutojat asuivat ihan Bangkokin sydämessä kanaalin rannalla. Jim löysi tyhjän tontin kanaalin toiselta rannalta vastapäätä kutojien taloa. Arkkitehti kun oli, Jim suunnitteli itselleen kodin ja tilat merkittävälle aasialaisen taiteen kokoelmalleen.
Kotinsa Jim toteutti siten, että tontille siirrettin kuusi thaimallin rakennusta. Useimmat näistä ovat peräisin historiallisesta kaupungista, Aytthayasta, joka on myös Unescon maailman perintökohde. Suurin talo, jossa on olohuone, on on entinen kutojien talo ja se on tuotu Bangkruasta.

Tuntuu todellakin, kuin siirtyisi johonkin toiseen todellisuuteen. Kanaalin varrella sijaitsevaa talojen muodostamaa kokonaisuutta ympäröi kaunis ja rehevä puutarha.
Jim Thompson muutti kauniiseen taloonsa vuonna 1959, kun hän oli saanut astrologiltaan viestin, että nyt on oikea ja turvallinen hetki muuttaa. Sama astrologi kertoi myös, että vuonna 1967 Jimin täytyy olla erityisen varovainen, sillä tuo vuosi tulisi olemaan hänelle vaarallinen.
Jim Thompsonin talon olohuone

Omin päin taloon ei voi mennä tutustumaan. Ala-aulasta lähtee opastetut kierrokset 20 minuutin välein. Kierroksia on tarjolla eri kielillä, me osallistuimme englanninkieliseen kierrokseen. Jim Thompsonin talossa ei kuljeta kengät jalassa, kengät jätetään ala-aulaan kenkähyllyyn. Jos et halua kulkea avojaloin, varaudu ottamalla sukat mukaan.

Varsinainen päätalo, koti, jossa Jim Thompson asui, on viihtyisä ja täynnä kauniita yksityiskohtia. Kauniita asetelmia olisi voinut ihastella vaikka kuinka kauan, mutta kovin pitkäksi aikaa ei voinut pysähtyä, oli pysyttävä ryhmän mukana.
Talossa on suuret ikkunat, joista ympäröivä luonto pääsee esiin. Tuntuu, kuin olisi ollut viidakossa, vaikka talokokonaisuus sijaitsee aivan urbaanin Bangkokin sydämessä.
Jim Thompsonin talon makuuhuone ja ruokasali


Huoneiden sisustuksessa kaikki on sopusoinnussa keskenään. Erilaiset muodot (thaityylin ikkunat), värit, materiaalit (esimerkiksi marmoria Italiasta), kaikki sopivat täydellisesti yhteen. Huomaa, että sisustuksen on suunnitellut visuaalista silmää omaava henkilö.
Tuntuu, kuin talossa olisi asuttu ihan äskettäin. Ruokasalin pöydän kattaus suorastaan kutsuu illallisseuruetta nauttimaan yhdessäolosta pöydän ääressä.

Jim Thompsonin talolta löytyy myös ravintola, wc:t sekä luonnollisesti kauppa, jonka tuotteet ovat aitoa thaisilkkiä. Jim Thompson -brändin alla on vaatteet, laukut ja kodin tekstiilit.

Myymälässä katseeni kiinnittyi tähän hurmaavaan silkkimekkoon. Pinkki on yksi lempiväreistäni. Sitten realisti minussa heräsi ja ajattelin, että onko tälle mekolle mitään käyttöä.

Toinen lempivärini on turkoosi, joten yllä näkyvä turkoosi mekko suorastaan huusi nimeäni. Mutta sinne myymälään sekin mekko jäi. Myymälässä myytävät tuotteet ovat aitoa thaisilkkiä ja hinnat ovat sen mukaiset. Jim Thompson -brändi on levinnyt ympäri maailmaa, Bangkokissakin on useampi liike.
Jim Thompsonin mysteeri

Jim Thompson uskoi astrologiaan. Hän muutti uuteen kotiinsakin vasta, kun astrologi kertoi oikean hetken, jolloin muutto olisi suotuisa. Astrologi myös varoitti häntä vuodesta 1967, joka olisi hänelle vaarallinen.
Mitä Jim Thompsonille tapahtui?
Jim Thompson oli lomalla Malesiassa. Pääsiäissunnuntaina 26.3.1967 Jim kävi kirkossa pääsiäismessussa ja sen jälkeen seurueensa kanssa piknikillä. Muut menivät majoituspaikkaan Moonlight Bungalowiin, Jim sen sijaan lähti kävelylle, josta hän ei koskaan palannut. Hän katosi kuin tuhka tuuleen ja vielä tänä päivänäkään hänen ruumistaan ei ole löydetty. Astrologin ennustus siis toteutui.
Vuosien saatossa hänen katoamisensa syytä on veikkailtu. Epäiltiinkö hänen olevan salainen agentti aikaisemman työhistoriansa perusteella ja siksi hänet surmattiin. Yksi mahdollisuus on villieläimet, Jim suuntasi kävelemään viidakkoon, olisiko joku villieläin tappanut hänet. Mitään varmuutta siitä, mitä Jimille tapahtui, ei ole.
Hänen elämäntyötään ja perintöään jatkaa James H.W. Thompson Foundation. Säätiö ylläpitää tätä hurmaavaa Jim Thompsonin kotimuseota sekä vieressä sijaitsevaa Jim Thompson Art Centeriä. The Thai Silk Company on edelleen olemassa ja voimissaan.
Jos aasialainen kulttuuri, taide ja arkkitehtuuri kiinnostavat, mene käymään Jim Thompsonin talolla. Talo on elämys ja keidas pilvenpiirtäjien keskellä. Talolle pääsee helposti Sky Trainillä, jää pois National Stadium asemalla. Siitä on lyhyt kävelymatka kohti kanaalia, jonka rannalla Jim Thompsonin talo sijaitsee.
Etsitkö hyvää hotellia Bangkokin keskustasta? Lue tästä Grand Centara hotelliesittely!
Päivi