Retkeile Oulussa Sanginjoen reiteillä

Retkeile Oulussa Sanginjoen reiteillä on minun vinkkini sinulle, joka etsit retkeilymahdollisuuksia Oulussa. Sanginjoen alue on melko lähellä Oulun keskustaa, matkaa on vain noin 17 kilometriä. Sanginjoen reitit  Lokakuun aurinkoisena päivänä lähdimme mieheni kanssa retkeilemään Sanginjoen maastoon. Täytyy tehdä tunnustus; vaikka olemme oululaisia, emme kumpikaan olleet koskaan aikaisemmin käyneet Sanginjoen maastoissa. Loppulan talo on hyvä maamerkki,

Lue lisää
Joulupukin porot Napaiirillä

Sisältää mainoslinkkejä, linkit merkitty *-merkillä. Syyskuun reissulla koin kaksi kohdetta Rovaniemellä: Napapiiri ja Korundi olivat viikonlopun ohjelmassa. Esikoistytär, joka nykyään asuu Oulussa, on asunut Rovaniemellä 7 vuotta. Teimme sellaisen muistelumatkan ja olimme turisteina. Tervetuloa mukaan reissun tunnelmiin. Napapiirillä jouluisissa tunnelmissa On oikeastaan ihan hullua, miksi kaksi aikuista ihmistä haluaa Rovaniemen reissulla ehdottomasti käydä Napapiirillä. Kohteessa,

Lue lisää
Kuusi asiaa minusta

Kuusi asiaa minusta-haasteen olen bongannut paristakin blogista, Sopusointuja sekä Via per aspera ad astra. Joten tästä lähtee kuusi asiaa, joita et ehkä vielä tiedä minusta. 1. Tervetuloa harmaat hiukset Jokaiselle naiselle jossain vaiheessa tulee se hetki, kun harmaata hiusta pukkaa. Epätoivoisesti sitä yrittää värjätä hiuksia, laittaa värisuihketta, jopa hiusmaskaraa. Minä koin eräänlaisen valaistumisen hetken hiusten

Lue lisää