Sisältää mainoslinkin, linkki merkitty *-merkillä. Oulun teatterissa Peter Pan soittaa Taikahuilua, katsojana olen parin viikon sisällä nauttinut sekä oopperaa että komediaa. Tässä postauksessa tarinaa sekä Taikahuilu-oopperasta että katastrofikomediasta Peter Pan menee pieleen. Tunnustus: en ole koskaan aikaisemmin nähnyt oikeaa oopperaa, joten W.A. Mozartin Taikahuilu on minulle ihan ensimmäinen oopperakokemus. Wau, millainen kokemus; kokonaisuus, joka hiveli
Kategoria: Kulttuuri

Sisältää mainoslinkkejä* Nojatuolimatka Italiaan ja Islantiin on kyllä niin paikallaan tässä pimeydessä. Täällä Oulun korkeudella kulunut marraskuu ja joulukuun alku on ollut todella pimeää, tuntuu, ettei aurinkoa ole näkynyt viikkokausiin. En yleensä ole kärsinyt syksyn pimeydestä, mutta tänä vuonna pimeys on tuntunut raskaalta. Hetken pako pimeydestä löytyi omasta kirjahyllystä sekä reissumuistoista. Ella Kotona Italiassa Monta

Tampereella Milavidassa Vivienne Westwood ja Nottbeckit, joko olet käynyt katsomassa?Samalla Tampereen reissulla, josta jo aikaisemmin kerroin, kävin myös Museo Milavidassa. Milavidan tarina Omalla kohdallani Milavidan museolla ja Sara Hildénin taidemuseolla on hieman samanlainen tarina. Lukuisia kertoja Tampereella käyneenä nämä kaksi hienoa kohdetta ovat jääneet käymättä. Molempiin käy Museokortti! Palatsi on alunperin ollut nimeltään Milavida. Palatsin

Vaikuttajayhteistyö Into Kustannuksen kanssa, esiteltävät kirjat sekä lippu Kirjamessuille saatu. Olipa mukavaa olla Intovaikuttajana into piukeena Kirjamessuilla Helsingissä. Visiitti Kirjamessuille oli ensimmäinen, mutta toivottavasti ei todellakaan viimeinen, tapahtuma on niin monipuolinen ja siellä on paljon katsottavaa ja kuunneltavaa. Intovaikuttajana Into Kustannuksessa Joskus viime kesänä huomasin Instagramissa, että Into Kustannus etsii vaikuttajia yhteistyöhön. Laitoin hakemuksen menemään,

Mitä voi tehdä Tampereella? Brad, Thomas ja Anastasia hurmaavat Tampereella…. Paljon koin ja näin yhden päivän aikana, tuntuu, että leijailin jossain muualla… varsinkin Anastasia vei hetkessä toiseen aikaan ja paikkaan. Artikkelikuva Harri Hinkka/Tampereen Teatteri. Mitä voi tehdä Tampereella? Vinkki 1 Tampereen Teatteri ylpeänä esittää: Anastasia Täytyy todeta heti alkuun, että voisin luetella kaikki sanavarastossani olevat

Ovatko Oulun Pikisaari ja Linnansaari sinulle tuttuja? Meillä Oulussa on monta ihanaa kesäistä kohdetta, tässä postauksessa olemme siis Pikisaaressa ja Linnansaaressa. Merimiehen kotimuseo Pikisaari Oulu Merimiehen kotimuseo sijaitsee Pikisaaressa. Museo on helppo löytää. Kun lähdet kävelemään kirjaston ja teatterin vierestä menevää siltaa Pikisaareen, museo tulee miltei heti vastaan. Ylläolevasta kuvasta näkyy aukioloajat. Miltei kaikki

Tervetuloa mukaani Raahen museoihin! Pakkahuoneen museo Kun olet menossa Raaheen ja mietit, mitä siellä voisi tehdä, tässä vinkki: maailman vanhin sukelluspuku odottaa sinua Raahessa. Wanha Herra ottaa nykyisin vieraat vastaan Kruununmakasiinimuseossa, mutta aloitetaan me kierros Pakkahuoneen museosta. Kuten nimikin kertoo, rakennus on vanha pakkahuone, joka on rakennettu vuonna 1848. Rakennusta ei juurikaan ole remontoitu, museossa