Funkkistalokierros Oulussa Citynomadin kanssa jatkuu, tervetuloa mukaan! Kun mietit, mitä Oulussa voi tehdä ilmaiseksi, tässä vinkki. Lataa Citynomadi-sovellus, siellä on tarjolla monta mielenkiintoista kävelyreittiä. Tutustut samalla kohteisiin omalla tahdilla ja saat liikuntaa, hyvä yhdistelmä. Lähdetäänpä kierrokselle!
9. As Oy Oulun Valkealinna

As Oy Oulun Valkealinna on yksi Oulun merkittävimmistä funktionalistisista rakennuksista. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Eino Pitkänen ja valmistumisvuosi on 1941. Valkealinna hallitsee Otto Karhin puiston pohjoista reunaa.
10. Heikinkulma

Heikinkulmasta oli haastavaa ottaa kuvia, koska tien toiselle puolelle ei pääse suuren rakennustyömaan vuoksi. Minä ihastuin näihin persoonallisiin parvekkeisiin. Muutama vuosi sitten otetussa kuvassa parvekkeet ovat punaiset, nykyisin väri on teräksen harmaa. Heikinkulma on myös Gustaf Strandbergin käsialaa ja rakennus on valmistunut vuonna 1940.
11. Rautatienkatu 8

Gustaf Strandberg toimi Oulussa virkaa tekevänä lääninarkkitehtina. Hän eli elämänsä tuotteliainta aikaa juuri Oulussa. Siksi meillä on täällä monta hänen suunnittelemaansa rakennusta, kuten myös tämä, vuonna 1940 valmistunut Rautatienkatu 8. Huomio kiinnittyy sisäänkäynnin ympärillä olevaan graniittireunukseen. Pyöreä ikkuna on hauska yksityiskohta.
12. As Oy Vaara


As Oy Vaara henkii historiaa ja mennyttä aikaa. Vuonna 1921 valmistuneen rakennuksen on suunnitellut Otto F. Holm. En ole koskaan käynyt tässä rakennuksessa sisällä. Useasti vanhoissa rakennuksissa on kauniit portaikot, mahdollisesti koristekuvioita sekä mielenkiintoiset muotoiset ikkunat. Olisi hienoa päästä vierailemaan rakennuksen sisätiloissa ja nähdä mitä alkuperäisiä yksityiskohtia asunnoissa on säilynyt.
13. Oulun läänin Talousseuran talo

Tämän funktionalismia hyvin edustavan rakennuksen on suunnitellut Jalmari Peltonen. Vuonna 1938 valmistunut rakennus on kokenut paljon. Se on vaurioitunut vuoden 1944 pommituksissa, siellä on ollut hotelli- ja ravintolatoimintaa sekä Yleisradion studio. Tällä hetkellä Talousseuran talon ympäristö on muutosten kourissa, rakennuksen viereen rakennetaan 16-kerroksista kerrostaloa ja viereinen puistokin on saamassa uutta ilmettä.
14. Keskuskansakoulu, Sammakkotalo

Keskuskansakoulu, Oulussa tuttavallisemmin Sammakkotalo, on Kaarlo Borgin suunnittelema, valmistunut vuonna 1935. Rakennus edustaa myös koulutushistoriaa, sillä koulu oli Oulun ensimmäinen vuoden 1921 oppivelvollisuuslain voimaantulon jälkeen rakennettu koulu.

Tälläkin rakennuksella olisi paljon tarinoita kerrottavanaan, sillä se on ollut myös saksalaisten sotasairaalana. Rakennuksen edustalla istuvan sammakon on suunnitellut Raimo Metsänheimo. Nykyisin rakennus ei ole enää koulukäytössä, vaan siinä on muuta toimintaa.
15. SOK:n konttori- ja varastorakennus

Näiden esiteltyjen funkkistalojen joukossa tämä on toinen SOK:n rakennusosastolla suunniteltu rakennus. Erkki Huttunen on suunnitellut vuonna 1938 valmistuneen rakennuksen. Osuuskauppa rakensi eri puolille Suomea 1930-luvulla konttori- ja varastorakennuksia. Tällä rakennuksella on kunnia kuulua DOCOMOMO-järjestön listalle, jossa on suomalaisen modernin arkkitehtuurin teoksia.
16. Oulun teknillinen koulu

Tämä rakennus on alunperin Rakennushallituksen suunnitteluosaston suunnittelema. Rakennus on valmistunut vuonna 1940. Muutama vuosi sitten rakennus muutettiin asuntokäyttöön. Onneksi remontissa on säilytetty pääsisäänkäynti, jossa on upea massiivinen luonnonkivikehys. Myös tällä rakennuksella on varmasti monta tarinaa kerrottavanaan, siinä on toiminut sekä saksalaisten- että suomalaisten sotilassairaala.

17. ODL Diakonissakodin sairaala

Oulussa on todella vähän punatiilisiä rakennuksia. Onneksi tämä, Veikko Kyanderin suunnittelema ODL:n rakennus on elämän melskeistä huolimatta säilynyt. Rakennus on valmistunut vuonna 1937. Täälläkin on hoidettu saksalaisia sotilaita.
Kotikaupunkini Oulu on yllättänyt minut positiivisesti. Oikeasti tarvitsee vain avata silmät ja ottaa Citynomadi-sovellus avuksi, niin kaupunki tulee tutuksi ihan eri tavalla. En ole koskaan tulllut edes ajatelleeksi, että meillä täällä on näinkin monta funkkisajan helmeä.
Tässä jutussa on vain pintaraapaisu näistä rakennuksista. Tule vieraaksi meille tutustumaan kaupunkiin ja tee sinäkin funkkistalokierros Oulussa Citynomadin kanssa. Kierroksen päätteeksi käy kahvittelemassa vaikkapa Tähtitornin kahvilassa ja ihmettele oululaista elämänmenoa.
Rakennusten faktatietojen lähteenä on Citynomadi-sivusto.
Huomasin, että Kohti unelmaelämää-blogin Eila on muutama vuosi sitten käynyt täällä Oulussa tutustumassa jugendtaloihin. Tämän jugendtalokierroksen laitan itselleni tulevalle kesälle to do -listalle. Kurkkaa Eilan blogista Oulun jugendtalojen kaunottaret.
Nähdäänkö talojen bongauskierroksella? Päivi
Kiva artikkeli, kiitos! Aina uuteen kaupunkiin tullessa talojen historia kiinnostaa. Teilläpä on Oulussa funkkistalo poikineen. Niitä on aina kiva katsella. Ja katselen aina myös vanhojen talojen porttikongeja. Niissä on jotain kiehtovaa, hienon olit tähän kuvannutkin.
Kiitos kommentista! Sitä yllättyy itsekin, mitä kaikkea omassa kotikaupungissa onkaan.